Päivi, koira ja kellotaulu

Miksi minä asetuin ehdolle?

Julkaistu:

Haluan vaikuttaa kaupunkimme kehityssuuntaan.

Asetuin pitkään harkittuani ehdolle, sillä haluan vaikuttaa, mihin suuntaan kaupunkimme kehittyy.

Meillä on hyvät mahdollisuudet houkutella kaupunkiimme uusia asukkaita ja yrityksiä.

Kaupunkimme sijainti ja liikenneyhteydet ovat loistavat ja meillä onkin hyvät mahdollisuudet houkutella kaupunkiimme uusia veronmaksajia, niin asukkaita kuin yrityksiäkin. Tämä edellyttää rakentamisen ohjaukseen muutosta, jotta edellä mainittu kehitys toteutuisi.

Minusta on myös tärkeää turvata lasten ja nuorten riittävän monipuoliset harrastusmahdollisuudet perheen tulotasosta huolimatta.

Lisää julkaisuja

6.6.2021

Asuntopolitiikka

Toimiessani Keravan yrittäjien puheenjohtajana tapasin aika ajoin erilaisissa tilaisuuksissa kaupunginjohtajaa. Muistan vieläkin elävästi, kun silloinen kaupunginjohtaja esitti huolensa siitä, että

26.5.2021

Keravan Musiikkiopisto tarjoaa hyvät mahdollisuudet harrastaa musiikkia

Kasvatus- ja opetustoimialasta tulee kuntien suurin toimiala, mikäli sote-uudistus toteutuu. Taiteen perusopetuksella on selkeä toiminnallinen yhteys kaupungin kasvatuksen ja opetuksen

12.5.2021

Ystävän puheenvuoro

Päivi Peloton Tutustuin Päiviin vuosituhannen alussa, hän oli Keravan Musiikkiopiston talouspäällikkö, minä hallituksessa. Vedimme tuolloin läpi raskaan muutosprosessin opiston hallinnossa.